Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta

21.10.2024

Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta. Tämä viestinnän ensimmäinen laki on Osmo A. Wiion laatima ja ehkä entistäkin ajankohtaisempi. Viestintää tuleekin nykyisin valtavasti ja eri kanavissa, joten se varmasti välillä myös onnistuu. Kuopion Insinöörit tuo jatkossa omille nettisivuilleen enemmän uutisia. Uutisissa keskitymme jäsentapahtumiin ja Kuopion alueen insinöörimäisiin ilmiöihin, mutta välillä näkökulmaa voidaan myös laajentaa. Uutissivua kannattaa siis vilkuilla aiempaa useammin.

Lisäksi lähetämme jatkossakin jäsenkirjeitä sähköpostilla. Sähköpostissa on helppo nostaa esille tulevia tapahtumia ja linkittää vaikka tapahtumailmoittautumiseen. Tämän vuoksi on tärkeää, että jäsenet muistaisivat ilmoittaa sähköpostiosoitteen muutoksesta Kuopion Insinööreille. Tänä vuonna emme ole julkaisseet paperista jäsenlehteä. Lehden toimittaminen vaatii huomattavan määrän työtunteja. Lisäksi painatus ja postitus vievät viikkoja aikaa, jolloin lehden sisältö ehti jo joskus vanhenemaan ennen kuin se tavoitti lukijat.

Kuopion Insinöörien kuulumisia voi seurata helposti Facebookissa ja Instagramissa. Näiden etu on, että viesti tulee puhelimeen, joka on aina mukana. Samoissa kanavissa voi seurata myös Insinööriliittoa, joka tuo insinöörin esiin valtakunnallisesti. Insinööriliitto on tehnyt pitkäjänteisesti töitä insinöörikuvan levittämisessä, ja Insinööriliiton viestintää tulee vastaan hyvinkin monessa eri paikassa.

Milloin tahansa viestintää saa olla myös toisin päin, eli jäseniltä toivotaan kommentteja ja ehdotuksia toiminnasta. Vuosikokoukset ovat hyvää aikaa yhteiselle keskustelulle, mutta voit myös lähestyä puheenjohtajaa sähköpostilla tai nettisivujen kautta löytyvällä yhteydenottolomakkeella.